En osaa valehdella.
päivät menevät ohi, niin järkyttävä klisee kuin se onkin. kaikki mikä käy sisälläni ilmaantuu vähitellen silmiini ja jokainen aina vain kasvavan teekuppivuoren edessä vietetty tunti on turha. jokainen minuutti jonka istun neuvottomana tyhjien valkoisten koskettimien tai tyhjien valkoisten konseptipaperilakanoiden ääressä. unohdan teeveden kiehumaan ja sanat suuhuni mustaksi möykyksi. juoksen hakaniemen metroasemalta kallioon ranskantunnille yhtä matkaa erään varsin koomisen tapauksen kanssa ja tiedän ettei tapahtuma tule hymyilyttämään jos erehdyn muistelemaan sitä lähitulevaisuudessa. juoksen pakoon toivotonta utopiaa, joka nousee kolmannen kerroksen portaita ylös. juoksen pianotunnille noin seitsemänsataa metriä ja seitsemäntoista porrasta. illalla juoksen kotiin koska päivästä on kuollut jo liian monta hetkeä ja ihmisellä ei voi koskaan olla liian kiire. mon raison d'être.
Mutta jos joku asia tekee minut nyt iloiseksi, niin se on ehkä se, että heitin itseni äsken ulos RUB6-kurssilta ja nyt minulla on vain kolmekymmentäkuusi kurssia koko vuodelle. huomatkaa ironian pistäviä piikkejä. Materia auttaa yllättävää kyllä myös. kengät ja sukkahousuja ja neule ja punainen mekko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
osaat ilmaista hyvin sen, mikä kuvaa ehkä minunkin elämääni maailman eniten tällä hetkellä, paitsi että en ehdi viettää aikaa edes teekuppivuorien edessä, kallion ranskantunneista puhumattakaan. voii.
VastaaPoistakirjoitat kivastiiiiiii
awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww kiitos :''--)
VastaaPoista