Miksi aina kolme tapahtuu samaan aikaan:
teevesi alkaa kiehua tosissaan,
paahtoleivät pomppaavat ja leivänvoiteluneuroosi käynnistyy
ja tulee vessahätä.
Tänään katsoin Andrei Tarkovskin Stalkerin ja se oli niin kaunis etten jaksanut liikkua pitkään aikaan vaikka katsoinkin sen kahdessa osassa ja söin jotain karmaisevaa jälkimmäisellä puoliskolla. Ja kun kuulee venäjää se kuulostaa niin kivalta, kivemmalta kuin mikään muu, nostalgia-aallot vyöryvät ylitseni ja olen taas joku pienisilmälasinen esimurrosikäinen Kapusta Master -kirjan takana. Ylämäki joka nousee Avoimelle Yliopistolle on niin jyrkkä etten ikinä uskaltaisi kävellä sitä alas talvella. Venäjä on kuin toinen äidinkieleni jota en koskaan oppinut kunnolla ja se sisältää maailman kauneimmat ja vivahteikkaammat äänet.
(ах Тарковский, как я вас люблю)
En muista, minkälaista elämäni oli ennen kuin tajusin kirjaston täydellisyyden. Sano se: kirjasto on täydellinen. Tänään en voinut olla lainaamatta uudestaan Mulholland Drivea (koska en uskaltanut katsoa sitä ensimmäisellä lainauskerralla koska katsoin ensin Inland Empiren ja se on se maailmanpelottavin jota en ehkä uskalla katsoa ikinä uudestaan) samoin kun en voinut olla käyttämättä 85 säälittävää senttiä johonkin turhaan kaloriryppääseen.
Olen vapaa
kun perjantaina Liebestraumin teema tulee neljättä ja viimeistä kertaa ja vasen käteni menee yli, huomaan että tärisen olkapäistä asti ja minua lähinnä ärsyttää ja kyllästyttää koska näin käy aina, aina olen vain ikuisesti tärisevä hermoheikko ainakin näennäisesti, pääni sisällä tosin ei tapahdu juuri mitään. Minulla ei ole muistia eikä tietoisuutta niinä hetkinä, koska en ymmärrä silloin mitään. Kokonaiskuva näkyy ehkä vasta tänään tai huomenna.
Ihmiset eivät huomaa tärinääni, he huomaavat sen että teen musiikkia ja otan aikaa ja että minun vaatteeni on punainen mekko ja silmäni ovat joskus auki, joskus kiinni.
Ihmiset muistavat sen, että soitin jotain, joka saattaa olla heille täysin merkityksetöntä tai sitten ihan mukavaa kuunneltavaa.
Jos minä jotain muistan, niin se on kun sanoin (valehtelin): "Ei mua jännitä mä oon psyykannu itteeni ihan kivasti ja tää on pieni sali ja rento tilaisuus jaja---"
Mutta ei se mitään.
