kysynnän ja tarjonnan tragikoominen laki

Äsken tapahtui historiallinen hetki, joka on pakko kirjoittaa ylös:

en jännittänyt ollenkaan pianotunnilla ja (tätä on vaikea sanoa mutta yritän kuitenkin)

meni tosi hyvin.
tuntuu ihan paradoksaaliselta soittaa niin että on täysin tyyni, sisältä ja ulkoa. ei mitään ahdistusta. sekin tuntuu huijaukselta, ainakin vähän, mutta jos se sitä on niin olkoon. koska harvoin on näin, usein on paniikki ja ahdistus ja jossain ihan liian sisällä, niin sisällä ettei ulospääsystä edes tiedä ja oli aika jännittävää olla sellainen ruumiistairtautumisolo soittaessaan, samalla oli aivan kiinnittynyt koskettimiin mutta samalla oli ulkopuolinen katsoja jossain. en tiedä jee, en tosiaan tiedä, mutta minulla on nyt ihan kiva olo.

Tuntuu kamalalta pantata kuutta nuottivihkoa kirjastosta ja uusiauusiauusia, mutta huomenna alkaa palautusoperaatio. Tulevat päivät näyttävät odottamisen arvoisilta, tein toissapäivänä valtavan listan johon on merensinisellä kynällä kirjoitettu kaikki lukuvuoden mielenkiintoiset HKO-RSO-Tampere-Turku-Lahti-Tapiola-Sellosali -akselilla järjestettävät konsertit. En hengittänyt kun näin mitä Lahdessa on 14.4.2011 :---<3!!!!

Nyt takaisin arkeen, derivoin itseni matematiikan kirjan sisään ja toivottavasti pääsen sieltä neljänkymmenen minuutin sisällä takaisin ulos jotta voin mennä Karakallioon soittamaan muutamia hassuja ääniä kellopelillä, puupalikoilla ja triangelilla.

Vielä yksi syrjähyppy jonnekkin muualle: rakastan soittaa ja kuunnella tällaista maailmansurullisinta ja lohdullisinta.