happy new year, Antoine

Liarsin Let's Not Wrestle Mt. Heart Attack
on mielestäni aika pelottava biisi. Ainakin kohdasta 2 minuuttia 41 sekuntia.
Suosittelen silti kuuntelemaan sitä aivan valtavasti!

Tänään olin unessa. Oon varmaan oikeesti nukkunut tän loman aikana joku 50-60 tuntia. Se on ollut ihanaa, mutta ehkä jo vähän liikaa, koska valveillaolonikin on aineista ja sekavaa. En kuullut tänään kunnolla pikkuveljeni iPodista mitään. Ehkä korvani olivat tukossa tai sitten en vaan tajunnut.

Olen alkanut tykkäämään kahvista, ja olen kuluttanut siihen liikaa rahaa, koska oon vielä niin anti-hc etten osaa juoda muuta kuin cafe mochaa ja lattea ja cappuccinoa.


Helsingissä on aina ihan kamala maasto. :-----( itkettää kun tuli kengistä vettä, lunta, jäätä, kiviä, jotain roskia, ynnä muuta sisään. Ei sillei että kenkien huono kunto olisi kenenkään muun kuin minun vikani (koska nehän ovat syyskengät) !!! nojoo mutta sitten etsin jotain hauskoja vaatteita Egyptiä varten, vaan en tietenkään löytänyt mitään. Rintaliiviosastoilla en ymmärtänyt mitkä oli bikinejä ja mitkä ei, enkä kehdannut kysyä. Olen hyvin naisellinen. Yksin shoppailu on tosi hämmentävää.




Kolme päivää sitten oli vielä ihanaa ja kylmää. (oon muuten ihan vähän asiaan ehkä liittyen viime aikoina huomannut olevani aika nostalgikko. ajattelen melkein kaikista asioista, että ne olivat ennen paremmin. jännää sinänsä. hii)




Näinkin suurenmoisen viehättävän näköisenä tänään siunasin erinäisissä kaupoissa myllääviä tuntemattomia ihmismassoja !!


Jumaloin tätä tv-sarjaa. :---------)

Ainiin ja joulu oli ja meni!!!
Sain tänä vuonna todella kivoja lahjoja. Niitä oli aika vähän, mutta kaikki olivat mieleisiä.
Ajattelin sitäpaitsi etten olisi saanut mitään, koska mennään tosiaan Egyptiin 2. tammikuuta. ihanjees!
Lahjoista jotain.
Tämä 12megapixxxelin Canon ixus 120 IS on aika kiva, edellisen kameran linssi kun oli kovin turkinpippurinen. Ja sitä edeltänyt kamera vaan jotenkin tippui lattialle. Suklaa, suklaa, suklaa, suklaakohvehdit, maailman euforisin porvarinenmustikkapiirakkasuklaa ja suklaa ei vielä ole tullut näkymään iholleni mikä on harvinaista ja varsin miellyttävää. Watchmen (sarjakuva) oli tosi hieno ja joku suomalainen angstinen kirja ihan viihdyttävä. Sukkia ei voi koskaan olla liikaa, ei myöskään piirustusvihkoja. Tegan and Saran uusin levy kuulostaa hyvältä. Paras lahja ikinä kuitenkin oli _Kevätuhrin partituuri_ !!!!!!! (tää kuulostaa nyt ihan ylinörtiltä mutta oikeesti on parasta ikinä kuunnella ja yrittää lukea sitä samaan aikaan. ne jotkut kohdat on ihan sairaan pelottavan näkösiä koska kaikki soittimet on yritetty tunkea samaan tahtilajiin mut oikeesti ne menee jotenkin 12/4 + 4/4 + 6/4. tai jotain. emmä tiiä aaaaaaa. ♥♥♥ en oo varmaan ikinä ollu näin fiiliksissä mistään musiikista.)


Mulla on myös näköjään joku fetissi muokata kuvia niin, että niistä tulee kylmän ja sinisen/vihertävän sävyisiä.

Haluisin jotain tekemistä uudeksi vuodeksi.

Mike Patton on iiiiiiiihana t. ultimate fangrlzxqq

J'ai pas assez de mes 10 doigts

Oho, viimeisin merkintä 4/11...

Syyllisyyttä kieltämättä tunnen kun en tänne ole jaksanut kirjottaa. :---( aina tuntuu niin työltä alottaa! Nojoo mutta mutta. Tässä puolessatoista (onks toi sana...) kuukaudessa on tapahtunut ihan älyttömästi kaikkea.
Olen ollut aika kultturelli ja käynyt Joutsenlammessa, Carmenissa, omakuva-aiheisessa näyttelyssä koulun kanssa ja erinäisissä leffoissa. (Coco avant Chanel ja (500) Days of Summer oli ainakin ihania, suosittelenn!)
Olen tutustunut ihaniin torkkelilaisiin paremmin viime päivien aikana. Pikkujoulut joulukuun alussa oli jotain niin hauskaa! Oikeastii ääää. Niiden kanssa tulee melkein ysiäf-olo. Läppä on hauskaa ja kaikki ihmiset mukavan erilaisia keskenään. Jotenkin liikutti yksi My Chemical Romanceen ja vuoteen 2007 liittynyt juttu, jota en nyt jaksa selittää mutta jossa näkyi ihmisten suvaitsevaisuus ihan täysin. "Ei se haittaa et silloin, ja mitä se haittais jos nytkään." Aaaaaaa ne on niin ihania. Oon ihan onnellinen etten oo tyypilliseen tapaani vielä mitenkään erityisen ihastunut kenenkään sieltä, koska sit asiat menis liian vaikeiksi. tai no en oo kyllä ihan varma äää

Tän hämmentyneen pohdiskelun väliin voisin heittää kuvia!






(noi on jotenkin ihan uskomattoman epäselviä, je ne sais pas pourquoi..... :----( mut niitä klikkaamalla vallan hyvälaatuisiksi ne muuttuvat !!)

Olen myös ollut aika oudon hyvä koulussa, keskiarvo on nyt kahden ekan jakson aikana noussut yläasteen päättäristä melkein numerolla (8,7 - 9,65) ja sillee... En valita, mutta oikeesti tuntuu vähän epäuskottavalta. Tai sellaiselta, etten ansaitse noita numeroita, koska en oo tehny mitään töitä niiden eteen. Mutta luulen oikeesti, että se että mulla on nyt parempi olo niin vaikuttaa myös koulumenestykseen. Ysiluokka oli johonkin helmi-maaliskuuhun ihan kamalaa aikaa ja se heijastu niistä muutamista ihan turhista seiskoista koetuloksissa. Ei se nyt niin iso juttu oo saada tyydyttäviä numeroita mut silti. :-----D

Äffiä ei voi koskaan nähdä tarpeeksi, ja viime viikonloppu oli mukavan leffailtainen ja u/U -svainen. Alias on edelleen maailman paras peli, jenkkikaljut on vihastuttavia, sekä maailman hitain lusikkamurhaaja on myös aika komiikkaa. Niin kiva ei sen sijaan ollut miljoonan asteen pakkanen tunkeutuessa jalkoihini ja kasvoihini seisoessani Bembölen pysäkillä liian monta minuuttia, kuunnellessani Bartokin viulukonsertto kakkosen ensimmäistä osaa kaksi ja puoli kertaa putkeen. 86 pudotti laukkuni ja hanskani, ajoi aivan liian kovaa, tiputti minut jäähän kolme pysäkkiä liian myöhässä. Onneksi vastassa oli joulutorttuja, glögiä, naurua, ihana koira ja vielä ihanampia ihmisiä.

Eilinen aamu oli ihana, yllättävä kaikessa tietoisuudessaan. Jännittyneenä kuuntelin vaatehuoneessa sumeita ääniä oven takaa, toinen niin tuttu vieläkin yli vuoden takaa. Meinasin nukahtaa kaapin ovea vasten uudestaan, havahduin kolahdukseen. Kortti ja suklaa jotka kolahdusta seurasivat naurattivat ja itkettivät samaan aikaan. Sisällä myllersi syyllisyys ja kiitollisuus. Miksi ihmiset ovat niin kivoja, huomaavaisia? Miksi minä olen tänä vuonna tehnyt vaan jotain puolivillaisia maalauksia, enkä niitäkään ole saanut annettua kuin muutamalle? Tällaisia kysymyksiä pyöri päässäni, kuin Sörnäisten piritorilla kieppuvat lumihiutaleet ja huumeiset ihmiset pyörien valssaavat keskenään. Nollabudjetillani ei olisi ollut edes mahdollista ostaa mitään, mutta silti tuntuu kurjalta. Raha - ja rahattomuus varsinkin - on kamala asia.

Huomenna ei oikeasti voi olla joulu... No, fiilistä odotellessa.
Toivottavasti se tulisi aterian aikaan viimeistään.

Yksi lahjani, jota en vielä saisi tietää mutta tiedän kuitenkin, on enemmän kuin kiva.

Bien sûr qu'on va regarder les jolies filles!

Laske linjan 28 Leppävaarasta lähtevien vuorojen erotus.

klo 19.39K
klo 20.07KT

Ratkaisu: 20.07 - 19.39 = 0.28 = 28 minuuttia

Miksi mietin numeroita näin paljon? Olen viimeaikoina laskenut monia äskeisen tapaisia laskuja ja yrittänyt päätellä tuloksista jotain. Hauskoja sattumia, paitsi ettei naurata. Minulla on välillä liian tylsää.
(ei pitäisi kyllä olla tämän läksyvuoren alla)

Viime viikonloppu oli ihana ja hyvin äffäpitoinen, mutta tästä ei taida tulla yhtä mukavaa. Sunnuntaina on yksi komiikkaa ja toivottavasti epäselvää oloa täynnä oleva keikka Nosturilla, sitä ennen menen (vihdoinkin!) sivistämään itseäni Picasson näyttelyssä. Täytyy myöntää etten oikeastaan edes pidä kamalasti hänen niistä harvoista töistään, jotka olen nähnyt... Yleissivistystä se silti on. Tai jotain. Hyvin torkkelimaista, tai sanoisinko että jopa tolukkaa ja erkkeliä.

En tiedä miksi tavallaan ärsyttää myöntää myös tämä, mutta... haluan järjestelmäkameran. Olen eniten rakastunut syväterävyyteen. Haluaisin myös iPodin. Tämä yhtäkkinen materian haluaminen jotenkin ahdistaa minua, koska oikeasti halveksin jossain määrin sellaista ylenpalttista materialismionnellisuutta. Tai no, riippuu mikä lasketaan materiaksi. (jos ruoka lasketaan, olen hankaluuksissa äskeisen sanomani kanssa. :---D)

Jatqqqjoskus aaaa en tykkää keskeytyksistä.

how scandinavian of me

Jeejeeee teki mieli tulla tänne blogspotiinkin.
Minulla on tunne, että pitäisi tehdä tähän alkuun joku esittelyteksti tai joku. Että en voi vaan suoraan alkaa kirjoittamaan! Nojoo. Hmmmmmhhmmhm. Paitsi että en kyllä tee, koska en osaa, ja koska tätä ei luultavasti lue - ainakaan aluksi - kuin yksi ihminen minun lisäkseni. Eiköhän teksteistä saa ihan hyvin selvää minkälainen olenn. (Syytän kellonaikaa tästä sönkkäyksen uskomattomasta määrästä) Ainiin, ja minulla on tänne kirjoittaessani tavoitteena etten

1) käyttäisi hymiöitä (paitsi joskus on aivan pakko !!)
2) kiroilisi. tässäkin joskus sallitaan. :--------------D

toivottavasti saisin nuo pidettyä edes jotenkin. häiritsee ihan kamalasti lukea vanhoja LJ-tekstejä, koska... en tiedäentiedä ne on vaan jotain niin sekavaa! Okei no joskus pitää repäistä ja olla sekaisin, kirjoittaa aineisesti ja sillee mutta ei ehkä ihan aina. Tai jotain. Mutta hei apua piti selittää tänne tästä päivästä, tai oikeastaan vähän lähiajan tapahtumista.
On nimittäin tapahtunut nyt aika monia juttuja.

Tämä päivä alkoi väärällä jalalla, erittäin myöhässä olevalla A-junalla ja Kevätuhrilla. Juoksin, juoksin Elielinaukion halki ja metron portaat alas enkä edes hengästynyt. Samaan aikaan kuulin kuinka tyttö putosi pois rytmistä ja piiristä, minä en (onneksi kaatunut liukuportaissa.)
Ruotsi ja ranska menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka rakastankin kieliä - tässä tapauksessa jälkimmäistä paljon enemmän kuin ensimmäistä. Olin vähän horroksessa.
(En pysty tekemään mitään järkevää vähään aikaan sen jälkeen, kun olen kuunnellut kyseisen teoksen. Totesin sen tasan viikko sitten perjantaina, enkä ole vieläkään ihan päässyt yli siitä konsertista. Tärisin niin paljon, eikä itkukaan - onnellinen sellainen - ollut kaukana.)

Ruokailun jälkeen Skavabölen pojat odotti meitä ykkösiä Kinopalatsissa. Tällä kertaa ei tarvinnut olla myötähäpeäinen suomalaista elokuvaa kohtaan, oli nimittäin positiivinen yllätys. Hämmensi vähän, kun teemat olivat jotenkin niin rankkoja, ja loppupuolella elokuvaa ei kyllä naurattanut enää mikään. Yleensä tekee mieli käydä läpi kavereiden kanssa joku elokuva, mikä oli paras kohtaus, aaaa se oli niin eeppinen, mä inhosin sitä ja sitä tyyppii et cetera et cetera. Mutta nyt olin aika hiljaa matkalla Espooseen. En mä tiedä. Perheväkivalta on jotain kamalaa.
Ei ole onneksi mitään omakohtaisia kokemuksia, mutta kai olen vaan alkanut olemaan taas aika herkkä. Ehkä vähän liiankin.

Viime aikoina on myös ollut ikävä tunne - ei, varmuus - siitä, että olen aika huono ihmissuhteissa. En ole puhunut monille ystävilleni pitkään aikaan ja siitä on syyllinen olo, lisäksi eilen tapahtui yksi aika inhottava juttu. Kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut, ettei tästä tule mitään, ja kuinka monta kertaa olenkaan myös varmistunut asiasta - ei, tästä ei todellakaan tule mitään. Ruumiini on oppinut vuoden aikana pysymään poissa hänen luotaan, vaikka järkeni sanoo toisin. Jalkani kävelivät poispäin, ajatukseni halusivat mennä takaisin. Olisin voinut vain kävellä ohi.
Olisiko se ollut niin vaikeaa?
Ei. (Kyllä.)

Nyt nukuttaa älyttömästi jotenjotenjoten taidan lopettaa tähän.